Anttilan konkurssihuutokaupassa tehtiin löytöjä
Nuori mies osti ison laatikollisen valotauluja ja muuntajia 110 eurolla.
Yksi vaihe suomalaisessa yritysten historiassa teki haikeaa surutyötä torstaina, kun Anttilan Sellon myymälän konkurssihuutokaupassa myytin monenlaisia tavaroita Espoon Leppävaarassa.
Kaupaksi menivät seinähyllyt, elektroniikka, somistusmateriaalit ja monenlaiset muut tavarat, jopa mallinuket.
Helsingin käräjäoikeus asetti tavarataloketju Anttilan konkurssiin 19.7. Kesko myi Anttila-ketjun Luxemburgiin rekisteröidylle pääomasijoitusyhtiö 4K Investille viime keväänä. Taloussanomat kertoi, että kauppahinta oli tuolloin miljoona euroa.
Keväisessä kaupassa 4K Investille siirtyi Anttilaan kuuluneet 23 Anttila- ja kahdeksan Kodin1-tavarataloa Suomessa, NetAnttila- ja Kodin1.com-verkkokaupat Suomessa, tytäryhtiöt Virossa ja Latviassa sekä keskustoiminnot Suomessa.
Tervehdyttämistoimenpiteistä huolimatta yhtiö ei ole kyennyt saamaan toiminnalleen lisärahoitusta.
Uteliaita, haikeita ja iloisia
Leppävaarassa huutokauppaan osallistunut väki oli monenlaisten tunteiden myllerryksessä. Siihen sekoittui haikeutta, toivoa ja intoa hyvistä kaupoista. Itse kaupanteko sujui varmaan tyyliin Auxxi Oy:n hoitamana.
Marja Fadjukoff ja Pentti Madjukoff Espoosta olivat liikkeellä ja tutkivat myynnissä olevia tavaroita.
– Hinnat vaikuttavat sopivilta, mutta hieman haikeaa, kun Anttila nyt poistuu kokonaan, Pentti Madjukoff kertoi.
Nina Ertiön katse puolestaan suuntautui jo tulevaisuuteen.
– Tutustuin myynnissä oleviin tavaroihin etukäteen ja tunnen hinnat, nyt odotan, kun sopivat tuotteet tulevat myyntiin, Ertiö painotti.
Hinnat vaihtelivat huomattavasti niin kuin huutokauppaan kuului. Osa väestä oli vain katsomassa ja aistimassa tunnelmia, toisilla oli harkittu ostos mietittynä valmiiksi. Nuijan kopautuksella lähti lasertulostin lähti 20 eurolla. Laatikollinen sukkahousuja maksoi vain 30 euroa. Hintalappujen lämpötulostuslaitteen puolestaan sai 130 eurolla.
Päivän onnellisimpiin ostajiin kuului selvästi Aleksi Helenius. Hän tiesi mitä oli hakemassa
– Valotaulut muuntajineen lähtivät hyvää hintaan. Maksoin niistä yhteensä 110 euroa, hän kertoo.
Valoisia ilon hetkiä nähtiin muitakin.
– Ostin led-taulun. Se oli hyvä muutaman kympin ostos, helsinkiläinen Ida kertoi.
Anttila perustettiin vuonna 1952. Nyt on edessä historian siivousta. Uusille yrittäjille tästä konkurssihuutokaupassa voi tulla uuden kauden alku.
Linkki videoon ja alkuperäisen artikkelin.
Petri Turunen